Erilainen oppimisympäristö lapsille

Sekä merenkulkualan että pedagogisen koulutuksen omaava henkilökuntamme tarjoaa helpon vaihtoehdon aina päiväretkestä pidempään leirikouluun Uudenkaupungin kauniissa saaristossa. Leirikeskuksenamme toimii täysin kunnostettu kalastajatila.
Opettajille tarjoamme helpotusta suunnittelemalla ja toimimalla tarvittaessa itse porukan vetäjinä. Pakettiin voi kuulua esim. Ryhmätoimintaa seikkailuradalla, vesiurheilua tai muuta liikuntaa, sekä käytännönläheistä opetusta valitusta aiheesta.
Erikoisalaamme ovat historia ja erityisesti saaristo, sen asutus, elinkeinot ja tavat, sekä liikunta ja erilaiset kädentaidot. Kaikesta toiminnasta vastaa koulutettu henkilöstömme.
Käytössänne ovat tilan rakennukset, joihin kuuluvat 11 henkeä majoittava päärakennus isoine keittiöineen, vanha navetta erilaisia ohjelmia varten, pikku mökki ja sauna (3 henk.), sekä iso sauna (20 henk.) Lisäksi saunalla on majoitustilaa (n. 15 henk.).
Ympäristönä Haidus tarjoaa 70 hehtaaria mielenkiintoisia paikkoja. Saarta kiertävällä polulla pääsee tutustumaan sekä luonnontilaiseen että ihmisen muokkaamaan saaristoluontoon. Matkan varrella voi ihmetellä laivanhylkyä ja tutustua vanhaan kivilouhokseen.
Kierrokseen on myös mahdollista liittää ohjattuja seikkailurasteja ja erilaisia ryhmäytymisharjoituksia, tai suurimmille huimapäille on tarjolla louhoksen ylitys vaijeria pitkin tai laskeutuminen vaikkapa köyden varassa louhoksen pohjalle.
Paketteihimme kuuluu aina myös kuljetu veneellä, Flikalla . Muut palvelut sopimuksen mukaan. Palvelemme myös sujuvalla englanninkielellä.